Näkemyksiä ja kokemuksia:

Lasten suojelua nettiä sensuroimalla?

Päivän uutisista on saanut lukea, että Espoon kouluissa siirrytään nettisuodattimien käyttöön [HS]. Pidän tällaista kehityskulkua valitettavana. Suodattimet rajoittavat aina osaltaan sananvapautta. Eivätkä edes toimi.

Ensinnäkään suodattimet eivät toimi aukottomasti, vaan perustuvat tyypillisesti sanalistoihin. Siksipä esimerkiksi pornon sivutuotteena voi sensuroitua asiallinen valistus esimerkiksi sukupuolitaudeista tai rintasyövästä (tai pelkästään tämä mielipide, kun tässäkin mainitaan sana "porno", jopa kaksi kertaa). Toisaalta pelkkiin kuviin perustuva materiaali ei ylipäätään jää kiinni suodattimeen, vaikka voi yhtä hyvin sisältää ihan mitä tahansa. Kiellettyihin nettiosoitteisiin perustuvat suodattimet toimivat vieläkin huonommin, koska netin sisältö on omalla tavallaan "orgaanista" ja muuttuu päivittäin, nopeammin kuin mitään suodatinta ehditään päivittää.

Tyypillisesti suodattimesta voi pääkäyttäjä valita, mitä aihealueita halutaan suodatettavan ja täten muokata sitä maailmankäsitystä, joka netistä välittyy. Yhdysvalloissa on esimerkiksi markkinoilla suodattimia, joista työnantaja voi halunsa mukaan valita suodatettavaksi vaikkapa joko pro-life tai pro-choice -ryhmien materiaalin. Kenellä on oikeus päättää, mihin yhteiskunnallisiin näkemyksiin nuorilla on oikeus tutustua? Mielestäni tätä valtaa ei voi jättää yksittäisten virkamiesten harteille, vaan koulun (sekä kirjaston) pitää tarjota informaatiota laajasti ja objektiivisesti. Edelleen listat suodatettavista sanoista tai osoitteista ovat tyypillisesti liikesalaisuuksia. Lopulta siis kukaan suodattimen myyneen yrityksen ulkopuolella ei tarkkaan ottaen tiedä, mitä suodatetaan ja mitä jätetään suodattamatta; miten esimerkiksi suhtaudutaan kyseisen yrityksen tuotteiden kritisoimiseen. Kaupalliselle yritykselle en halua antaa valtaa siitä, mistä rakennuspalikoista nuoremme maailmankuvansa rakentavat.

Läpinäkyvin ratkaisu nähdäkseni olisi, että kouluissa, kirjastoissa ja muissa julkisissa nuorten käyttämissä tiloissa asetetaan tietokoneet siten, että opettaja tai muu työntekijä voi periaatteessa jatkuvasti oppilaan olan yli nähdä, mitä ruudulla tapahtuu. Tämän pitäisi jo yksistään estää räikeimmät ylilyönnit oppilaiden puolelta.

Aivan pienimpiä lapsia voidaan vielä erikseen suojella teknisellä ratkaisulla. Tämän ei kuitenkaan pidä perustua nk. mustiin listoihin suodatetuista sivuista, vaan nk. valkoisiin listoihin sallituista sivuista. Esimerkiksi kirjaston lastenosaston tietokoneen vieressä voi tämän jälkeen olla vanhempien tutustuttavaksi luettelo tietokoneella sallituista nettiosoitteista, kuten Pikku Kakkosen kotisivuista ja muusta vastaavasta pienille lapsille sopivasta materiaalista. Opettaja tai kirjastonhoitaja voi sitten harkintansa mukaan poistaa ja sallia sivustoja esimerkiksi vanhempien ehdotusten pohjalta. Sallittujen sivujen luettelo olisi tässä mallissa kuitenkin aina saatavilla ja sisältörajoitukset kenen tahansa kuntalaisen arvioitavana.

Läpinäkyvyyttä tarvitaan sensurointiinkin.