Johanna Tikanmäki lähikuvassa

Näkemyksiä ja kokemuksia:

Riks, raks ja poks

Olimme eilen juhlistamassa vuoden vaihdetta ystäviemme luona Pohjois-Tapiolassa. Puolen yön aikaan menimme Pohjois-Tapiolan asukaspuistoon katselemaan ilotulituksia. Emme olleet ihan ainoita kyseisen paikan valinneita. Väkeä oli melkein ruuhkaksi asti. Voi sitä ritinää, rätinää ja pauketta.

Jo paikan päällä välillä hirvitti, kun osa juhlijoista, varsin ilmeisesti "kevyellä" alkoholin myötävaikutuksella, ampui rakettejaan täysin vastuuttomasti maata pitkin päin toisia juhlijoita. Onneksi (taas ilmeisesti) mitään isompaa vahinkoa ei sattunut, mutta en yhtään ihmettele, että osa ihmisistä lähti aika liukkaasti kotia kohden. Uskomatonta pelleilyä näiltä ampujilta.

Meteli oli korvia huumaava. Ei mikään ihme, että koiranomistajat ja pienten lasten vanhemmat ovat helisemässä vuodenvaihdeyönä.

Rahaa taivaalle kyllä paloi. Lähes jokaisella oli omat paukut mukana. Ja kaikki yhtä pieniä ja mitättömiä. Esimerkiksi ilotulituskisojen loistokkuutta on näistä miten sattuu, minne sattuu ammutuista markettiraketeista turha hakea.

Luonto ei kiitä ilotulitteiden ystävää. Rakettien raadot lentävät sinne sun tänne ja jäävät varmasti maahan niille sijoilleen. Ampuja niitä ei kerää talteen. Roskaa kertyy paitsi maahan myös ilmaan, kun erilaisia metalliyhdisteitä sisältäviä paukkuja räjäytellään taivaan tuuliin. Täysin surutta.

Koko touhusta on vaikea löytää muuta järkeä kuin joidenkin (miesten) testosteronin höyryisen itsetehostuksen. Kun kerrankin saa paukutella oikein luvan kanssa.

Juhlimista ei tietenkään voida kieltää. Näin kaupungissa olisi mielestäni kuitenkin ihan perusteltua järjestää ammattilaisten ampumia suunniteltuja ilotulitusnäytöksiä vaikka joka kaupunginosassa kaiken kansan huviksi ja uuden vuoden juhlistukseksi. Suurempi ilo saataisiin näin pienemmällä rahalla ja ympäristökuormituksella sekä merkittävästi pienemmällä tapaturmariskillä. Eikä niitä paukkuja sitten tarvitsisi ehkä ihan joka marketissa niin leveästi kaupitella. Idea on vapaasti hyödynnettävissä. Kuka tarjoaa näytöksen ensi vuodeksi?

Joka tapauksessa hyvää uutta vuotta kaikille!