Johanna lähikuvassa

Näkemyksiä ja kokemuksia:

Alla ajatuksiani vaalien 2021 koittaessa. Uskon edelleen pitkäjänteiseen työhön, en pikavoittoihin, ja allekirjoitan myös tavoitteeni aiemmissa vaaleissa. Punnittua päätöksentekoa jo vuodesta 2009 Espoon valtuustoon numerolla 548.

Harkintaa

Politiikasta on viime vuosina tullut entistäkin nopealiikkeisempää: Some-kohujen velloessa on helppo lähteä mukaan kauhistelijoiden kuoroon tai esittämään erilaisia vaatimuksia hyvin pinnallisen perehtymisen jälkeen. Kerran julkisesti, vaikka kuinka harkitsemattomasti, julistettua mielipidettä on hankala muuttaa, vaikka tosiasiat lopulta puhuisivatkin vaihtoehtoisen toimintatavan puolesta.

Minä uskon vanhanaikaisesti asioihin ja eri näkökulmiin perehtymiseen, vaihtoehtojen punnitsemiseen ja huolelliseen harkintaan. Haluan mieluummin tehdä viisaita päätöksiä kaupunkilaisten parhaaksi kuin voittaa ilmaherruuden somessa. Toimiessani teknisen lautakunnan jäsenenä virkamiehet joskus viittasivat “eräiden jäsenten lähes täydelliseen perehtymiseen käsiteltäviin asioihin”.

Lupaan jatkaa harkitsevaa päätöksentekoa ja vaihtoehtojen huolellista punnintaa.

Kokemusta

Olen saanut vaikuttaa nyt jo kolme vaalikautta erilaisissa luottamustehtävissä ja niitä tukevissa rooleissa Espoossa. Tiedän, mihin olen ryhtymässä.

Tunnen valmiiksi Espoon kaupungin, päätöksentekoprosessin sekä toimintatavat. Olen vuosien mittaan nähnyt tehokkaita ja tehottomia tapoja vaikuttaa kaupungin toimintaan ja päätöksentekoon. Tiedän, ettei demokraattisessa järjestelmässä tehdä vallankumousta päivässä tai edes vuodessa, mutta tiedän myös, että pitkäjänteisellä ja systemaattisella työllä saa aikaan muutoksia.

Lupaan käyttää taitojani ja tietojani espoolaisten, myös sinun, asuinympäristön ja lähipalvelujen hyväksi.

Kohtuutta

Espoolaiset ansaitsevat toimivat, tehokkaat ja vaikuttavat julkiset palvelut, mutta meillä ei ole varaa hulppeuteen ja yltäkylläisyyteen. Yhteisiä rahoja on aina helppo käyttää, mutta vaikea säästää. Sekä valmistelevien virkamiesten että meidän päättäjien on kuitenkin pidettävä jatkuvasti kohtuus mielessä.

Olen pitkäjänteisesti tehnyt työtä sen puolesta, että Espoon kaupungin päätöksenteossa pysyy tolkku ja kohtuus mukana. Parhaita käytäntöjä meiltä ja muualta seulomalla ja kehittämällä on mahdollista saada enemmän aikaan samalla rahalla. Investointien täytyy palvella kaupungin palveluita ja tavallisia kuntalaisia pitkäjänteisesti ja kustannustehokkaasti koko hankkeen elinkaaren ajan.

Lupaan jatkaa kohtuuden edistämistä.